Aihearkisto: Ajankohtaista

lastenhoipalvelu järjestäminen 2017

Vuoden 2017 toimintasuunnitelman mukaan Suomen Somaliland kehitys- ja integraatio ry -yhdistys järjesti lastenhoitopalvelua kesäkuun ja heinäkuun alussa asti. Päivähoitopalvelun järjestäminen jatkuu syys aikana vuonna 2017.

Hankkeen kohderyhmänä olivat maahanmuuttajataustaiset alle
kouluikäiset lapset, joskin toiminta hyödyttää myös heidän äitejään.
Lasten ikäryhmä ovat 3-6 vuotiaat. Puolipäivähoitopalveluaasti.
järjestettiin kolme kertaa viikossa: maanantaina, keskiviikkona ja
perjantaina klo 13-17 (neljä tuntia/pv). Päivähoitopalvelu tapahtui
Linnanrakentajan tiellä nuorison tiloissa.

 

Lastenhoitopalvelu järjestäminen vuonna 2016

Vuoden 2016 toimintasuunnitelman mukaan Suomen Somaliland kehitys- ja integraatio ry -yhdistys järjesti lastenhoitopalvelua toukokuun ja
joulukuun välisenä aikana. Päivähoitopalvelun järjestäminen jatkuu
tulevana vuonna.

Hankkeen kohderyhmänä olivat maahanmuuttajataustaiset alle
kouluikäiset lapset, joskin toiminta hyödyttää myös heidän äitejään.
Lasten ikäryhmä ovat 3-6 vuotiaat. Puolipäivähoitopalvelua
järjestettiin kolme kertaa viikossa: maanantaina, keskiviikkona ja
perjantaina klo 12-16 (neljä tuntia/pv). Päivähoitopalvelu tapahtui
Linnanrakentajan tiellä nuorison tiloissa.

Päivähoitopalvelu on lasta varten ja tarkoitettu hänen kasvunsa ja
oppimisensa tueksi. Päiväkerhon arkea värittää monenlainen toiminta,
jonka sisällön aikuiset luovat ja kehittävät sitä vuorovaikutuksessa
lasten kanssa ja yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Tapahtumia.

Ururka Suomen Somaliland kehitys ja integraatio ry xafladda maalinta haweenka aduunka (international Womens day) Waxaa  lagu Qaban Doonaa Ciwaanka: Linnanrakentajantie, 00880 Helsinki, maalinta Jimcaha 10.3.2017 klo 16.00 -19.00.

Ka soo qayb gal wanaagsan!